Lautalajeihin viittavasta nimestä huolimatta Sideways ei ollut lautailutapahtuma, vaan festivaali joka tarjoili laajan skaalan kiinnostavia artisteja mukavassa ympäristössä.

José González

José González

Rauhallisesti alkanut keikka kasvoi loppua kohti kiitettäviin mittoihin. José Gonzales esiintyi bändinsä kanssa, joka teki esityksen astetta festivaaliystävällisemmäksi.

Paperi T

paperit

Yleisö oli pakkautunut niin tiiviisti lavan eteen, että en päässyt kuvauskarsinaan lainkaan, joten oli tyytyminen kaukokuvaukseen. Harvoin mikään listamusiikki kolahtaa näin hyvin. Paperi T esiintyi hiljattain myös Wappulounaalla. Erityiskiitos oman linjan vetämisestä.

…And You Will Know Us By The Trail Of Dead

…And You Will Know Us By The Trail Of Dead

Laadukas, mutta hieman tasapaksu keikka josta ei jäänyt mitään erityistä kohokohtaa mieleen. Miehet olivat tyypilliseen Amerikan tapaan fiiliksissä Suomen valoisasta kesästä.

The Jesus And Mary Chain

The Jesus And Mary Chain

Skotlannin lahja musiikille suoraan menneisyydestä oli kovassa vedossa. Hopeakettu-väriset hiukset kertovat veteraani-statuksesta ja tyyli oli muutenkin kohdallaan. Keikalla kuultiin Psycho Candy albumi (1985) ja se kuulostikin juuri niin hyvälle kuin pitääkin. Joissain kohdissa yleisössä säröinen kitaravalli kuulemma oli kuulostanut korviasärkevälle piinalle, mutta ainakin omassa sijainnissa soundit olivat kohdallaan ja särö kuulosti juuri sille kuin pitääkin.

Killing Joke

killingjoke

Killing Joken keikan The Circus klubilla nähneenä odotustaso oli todella alhainen. Kyseinen keikkapaikka on haastava ja siellä hyväkin bändi kuulostaa lähes poikkeuksetta paskalle. Tällä kertaa 1978 perustettu Killing Joke löi kehiin todella tiukan setin. Jaz Coleman on juuri niin hullu kuin pitääkin ja keikalla kuultiin hyvä sikermä klassikkobiisejä.

Ariel Pink

Ariel Pink

Kiinnostava hahmo sekä huvittava sekoilushow olivat viihdyttävät, mutta eivät kuitenkaan jaksaneet kantaa ihan täpöllä perjantain alkuiltaa läpi. Ainakin itsellä tämä jäi mieleen perjantain heikoimpana keikkana, joka sekään ei nyt oikeasti ollut mikään heikko vaan kertoo lähinnä esiintyjien kovasta tasosta.

K-X-P

K-X-P

Tälle orkesterille soisin suuren kansainvälisen menestyksen. Erityiskiitos meni Timo Kaukolammelle, jonka kitaran piuha irtosi ja lopetti jotenkin toimimisen kesken biisin, jonka jälkeen Kaukolampi heitti kitaran nurkkaan ja korvasi sen suoralla huudolla ja huikealla äänen kierrolla. Tätä lisää!

Uusi Fantasia

Uusi Fantasia

Festareiden muhkein bändikokoonpano. Vierailijat kuten Stig ja Freeman toivat mukavan lisän kivasti kipunoivaan kesäisään tunnelmaan. Uusi Fantasia tarjoili runsaalle yleisölle hyväntuulisen nousujohteisen kattauksen. Hauskan kontrastin keikkaan toivat vartijat, jotka valvoivat yleisöä viereisen rakennuksen katolta leveästä haara-asennosta ja tiukka ilme kasvoillaan valmiina hajoittamaan mahdollisen mellakan, jonka hyväntuulinen yleisö saisi aikaan.

The Soft Moon

The Soft Moon

Perjantain kovin keikka pienellä Kujalavalla. Ensimmäinen biisi “Black” räjäytti tajunnan ja jäi koko festarien yksittäiseksi kohokohdaksi. Omaperäinen industrial henkinen poljento toimi. Mieleen tuli Nine Inch Nailsin syntyaikojen intensiteetti ja A place To Bury a Strangers -tyylinen kitarasoundi. Tässä oli myös paikoittain jonkinlaisia samoja viboja kuin K-X-P:ssä.

Matthew E. White

Matthew E. White

Livenä mukavasti rokkaava letkeä ja hauska keikka josta huokui bändin hyvä meininki ja ammattilauisuus. Jos osaa, ei tarvitse puristaa mailaa.

Pharaoh Overlord

Pharaoh Overlord

Ektro records kuvailee Pharaoh Overlordia näin: “hypno-improv-stoner-rock from Finland (file under psychedelic)” Lavashow käytti nerokkaasti hyväkseen klassisia rockposeerauksia, instrumentteja soitettiin selällään, polvillaan ja mitä hienoimmissa temppelihenkisissä asennoissa.

Tähtiportti

Tähtiportti

Tätä keikkaa on vaikea lokeroida. Okkultismivivaheinen, säröisä, tanssikelpoinen, kummallinen. Juuri sitä mitä pitääkin. Tähtiportti toimii livenä vieläkin paremmin kuin levyltä.

Dizzee Rascal

Dizzee Rascal

Viimehetken buukkaus suoraan brittihittilistojen huipulta. Alkuodotukset olivat em. seikoista johtuen todella heikot. Kun kokoonpanon Dj alkoi luettelemaan keikan introssa Dizzee Rascalin hittibiisejä teki mieli häipyä paikalta. Mutta kun herrat kirmasivat lavalle otettiin luulot heti pois. Saakelin kova! Tässä oli tekemisen meininki. Edes Haddawayn kuuloiset välilaulut ja ajoittain jumputtava eurobiitti eivä kyenneet lannistamaan älytöntä menoa. Tämä oli kova ja täysin omien mieltymysten ulkopuolelta. Taas opittiin että välillä kannattaa hypätä pois mukavuusalueelta ja altistaa itsensä jollekkin vieraalle ja pelottavalle niin voi yllättyä positiivisesti.

Itse tapahtuma

Väistämättä tulee kaikkien muidenkin lailla mieleen verrata Flow:ta ja Kuudes aistia Sidewaysiin. Sideways asettuneekin nelikentällä jonnekin Kuudes aistin tuntumaan ja samalla jatkaa sivistyneitä kaupunkifestivaalien perinteitä ilman stadionluokan mainstream-artisteja. Tämä on kiistatta paras festivaaliformaatti. Kiinnostavat bändit, toimiva infrastruktuuri, hyvä ruoka ja helppo pääsy paikalle fillarilla sekä julkisella liikenteellä ovat menestyksen avaimet.

Kaupunkifestivaalit tekevät kaupungista paremman paikan olla. Toivottavaa on, että näiden festivaalien vanavedessä Teurastamon ja Suvilahden alueella lisääntyisi entisestään pysyvä kulttuuri- ja ravintolatoiminta. Puitteethan ovat huikeat ja alueilla mieletön potentiaali.

Jos jostain pitää väkisin antaa kritiikkiä, se osuu tällä kertaa yleisön joukkoon soluttautuneille tupakointia sairastaville miehille ja naisille. Lavan edustalle pakkautuneen yleisön joukosta on sivullisen aika hankala siirtyä savun ulottumattomiin. Jos festarin ongelmat liikkuvat kuitenkin vain näin pienissä asioissa, voidaan onnistuminen luokitella lähes täydelliselle tasolle. Kiitos Sideways. Nähdään ensivuonna.

Kuvat ja teksti Jari Salo